Seuraavana linkki videoon (en osaa laittaa tähän näkyviin, kun oon niin käsi):

www.youtube.com/watch

P.S. Kunhan vaan ehdin niin kirjoittelen molempien poikien muita kuulumisia ja raportoin meiän vauhdikkaasta arjesta. Potskinen ja Rouskutin tulevat aivan loistavasti toimeen ja nauttivat toistensa seurasta. Tyyppisten menoa on ihan hulvatonta seurata. Välillä saa nauraa vedet silmissä, joskin ärräpäätkin aina ajoittain lentävät kun herrat ovat yhdessä keksineet kaikkea pientä kivaa. Ihanat ukkelit meillä .

P.P.S. Totterströmin kilppariarvot ovat edelleen loistavat! Ei siis minkäänlaista muutosta sillä rintamalla. JEEEE :D!!!

Sir Totoro komistelee. 

Voittaja 2011,  joulukuu, tuomarina Jose Haro Haro, Espanja:

”Pienet tassut. Hyvä koko. Hyvä turkki. Hyvät kulmaukset edessä, liikkuu hyvin.”

AVO ERI, AVK2

(Miun mielestäni tuomari ei juurikaan tutkinut koiria, vaan katsoi pintapuolisesti ja sitten mätkäisi arvostelut. Arvostelussa harmitti ainoastaan nuo ”pienet tassut”, jotka johtuivat siitä, että hra T:n tassut olivat märät, koska en kantanut koiraa vesisateessa sisälle ja jättänyt käyttämättä pihalla. Karvat olivat siis tassuissa litimärät ja lintassa, niin että jos tuomari olisi vaivautunut kopeloimaan koirat, niin olisi huomannut mistä pienitassuisuus johtuu.)

Tähystyspaikka.

Näyttelyviikonloppu oli huippu kiva. Tavattiin taas uusia ihmisiä ja koiria ja nautittiin aina yhtä mahtavasta matkaseurasta. Kiitos Niinalle ja  Dorikselle loistavasta reissusta :D! Ja ISO kiitos serkulle perheineen asunnon lainasta!!!

Sitten mie palaankin takaisin meiän viime vuodelle asettamiin tavoitteisiin. Tavoitteita taisi olla TK1-tunnus, 1 SERT näyttelyistä ja kisakorkkaus agilityssä. Ensimmäisestä tavoitteesta ei tietoakaan, enkä aio asettaa sitä edes seuraavalle vuodelle uudelleen. Meiltä uupuu tällä hetkellä motivaatio koko tokoiluun. Osittain syynä on varmasti vuosi sitten alkanut Totoron uudelleen ohjelmointi, kun ”pieniä” ongelmia alkoi ilmetä herran kiihkomielisyyden kanssa. Mie pidän kuitenkin paaaaljon parempana suorituksena nykyistä yhteishenkeä kuin jotain typerää koulutustunnusta ;). Ja saatiinhan myö kuitenkin Kiva Koirakansalainen –titteli, vähän niin kuin TK1:n sijaan. Toinen tavoitteemme näyttelyiden suhteen toteutui hienosti ja oikeastaan vieläkin paremmin, sillä SERTin lisäksi CACIBkin napsahti Totterströmille. Ja kaikista mahtavin suoritus oli tietenkin agilityn möllikisojen maksiluokan voitto. Ihan vaan sen vuoksi, että yhteistyön eteen tehtiin niin paljon töitä. Aikaa ja rahaakin on uponnut tuohon saavutukseen tuhottomasti, mutta kaikki on kyllä ollut niiden arvoista ja vielä enemmänkin <3! Kaiken kaikkiaan siis loisto vuosi takana ja toivottavasti yhtä upea edessä.

Ensi vuoden tavoitteiksi asettaisin vaatimattomasti näyttelyrintamalla FIN MVA-tittelin, eli 2Xsert. Agilityssä ensimmäisiin oikeisiin kisoihin osallistumisen ja jos innostutaan niin toko-ryhmään uudelleen liittymisen. Tämän lisäksi koetamme päästä luonnetestiin, sekä saada SPA1-tunnuksen, mikäli T:llä löytyy ominaisuuksia titteliin. Eiköhän myö noilla päästä harrastelun alkuun ;)…
Kaikkein tärkeimpänä tavoitteena kuitenkin jatkaa hyvän yhteistyön säilyttäminen ja edelleen rakentaminen, sekä ennen kaikkea hauskanpito yhdessä. Myö aiotaan olla jatkossakin hyvä tiimi :D!

Meille on muuten tullut monien mutkien kautta karvainen perheenlisäys. Ollaan soudettu ja huovattu eri pentueiden välillä aktiivisesti varmaankin reilu puoli vuotta. Käyty kasvattajien riesaksi katsomassa pentuja ja emä- ja isäkandidaatteja ja sitten hylätty ne kaikki. Pyydetään syvästi anteeksi kaikilta joita ollaan turhaan vaivattu pentuasioilla! Mie nyt vaan en osannut päättää millaisen koiran loppujen lopuksi meille haluan. Pennun kun olisi pitänyt olla kaikin puolin täydellinen ja täyttää miun miljoonat kriteerit. Vaatimattomasti. Kiitän kuitenkin kaikkia tasapuolisesti kaikesta avusta, jonka olette meille antaneet! KIITOS & ANTEEKSI!!!!

Nyt meillä kuitenkin asustaa Santran Rumba Romeo, alias Routa. Totoron käytösongelmissa auttanut Koirakoulu Homeettan Maria testasi pentueen juuri ennen luovutusta ja Routa tuntuisi loksahtavan meiän laumaamme suhteellisen hyvin. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuinka onnistumme kasvattamaan toisen perro pojan kunnon koirakansalaiseksi. Totoro on siis saanut kämppiksen ja emäntä toisen agilitytykin. Routa muutti uuteen kotiinsa joulupyhien jälkeen, eli yhteiseloa on kertynyt tällä hetkellä vajaa pari viikkoa ja hyvin on mennyt. Routa on todella rohkea ja maailmaa rakastava perronalku. Herran suurinta hupia on kiipeillä joka paikkaan. Tuleva rauniokoira ;)? Totoro on ottanut pennun vastaan aivan yllätyksellisen hyvin. Aluksi T vähän katsoi että mikä tuo on ja meinaako se oikeasti jäädä tänne?! Nyt pojat kuitenkin temuavat onnessaan yhdessä ja selvästi nauttivat toistensa seurasta. Tarkempaa raporttia tulossa kunhan vaan koirakiireiltäni ehdin. Tällä hetkellä meillä keskitytään kaikkeen uuteen totutteluun ja poikien kanssa yhdessä ja erikseen touhuamiseen. Emäntä on laittanut ratsastusharrastuksensakin hetkeksi odottamaan, jotta aikaa riittää tarpeeksi molemmille koirille. Jos blogi ei siis hetkeen päivity, niin syynä ei ole unohdus, vaan se että körötellään junassa tai paikallisbussissa ihan vaan huvin vuoksi, rampataan agilityhallilla ja tallilla erissä, tutustutaan sukulaisiin, naapureihin, lapsiin ja vanhuksiin, leikitään kavereiden kanssa, kipitellään kaupungilla tai ihan vaan löhöillään kotona kaikessa rauhassa.

Routa ensimmäistä päivää uudessa kodissa. Hyvin nukutti, eikä yhtiäkään itkuja päästetty.

Ahmatit.

Ulkoilua sisäpihalla.

Kamera ei sitten millään ehdi petojen vauhtiin mukaan :).

Isännän kanssa pelaamassa. Heitä jo, heitä, heitä, heitä!!!

Routa tutustumassa Oliveriin. Oltsi ei pahemmin korviaan lotkauttanut uudelle ötökälle, mutta Elmeri pelkäsi pentua ja halusi olla ulkona niin kauan kuin meiän lauma oli kylässä. Pieni parka ;).

Käytiin myös moikkaamassa kummipoikaa ja hänen isosiskoaan. Routa tykästyi lapsiin heti ja jakeli anteliaasti suukkoja sekä pienelle leikittäjälle että kameramiehelle. Totski sai jäädä kotiin, jotta Rousku ei ota mallia hienoisesta epäluuloisuudesta, jota T ajoittain ihmisiä kohtaan esittää. Tötörö on kyllä kyläillyt samassa paikassa itsekin ja osaa käyttäytyä hienosti, mutta silti tursakkeesta välittyy pieni varautuneisuus, jonka en halua tietoisesti tarttuvan Routaan.

Emäntä ja tulevaisuuden agilitytykit ;).

Ihanaa tätä vuotta kaikille teille, jotka kurkistelette meiän blogia :D!

 

Kunhan saan treenikaverilta kuvamateriaalia, niin laitan meiän radan tänne kauhisteltavaksi (ei ole nimittäin mitenkään siistiä ja huoliteltua katseltavaa meiän rävellys;).

Miun pika töherrys itse radasta (2=puomi, 5=muuri, 11=A  jne.):

Totski on kyllä ihan paras. Pelasti emännän huidonnat monessa kohtaa <3.

Lähdettiin perjantaina huristelemaan kohti Laukaata, josta oltiin varattu huone Niinan ja Doriksen kanssa viikonlopun turneeta varten. Keli oli kammottava. Pimeyttä ja sumua, niin että kun vastaan tuli autoja ei nähnyt muuta kuin pari metriä valkoista viivaa tien laidassa. Sydän hyppäsi kurkkuun, kun yhtäkkiä metrin päässä tönöttikin hirvi. Ei siinä mitään ehtinyt tehdä, vaan saattoi vain toivoa ettei sarvipää loikkaa eteen. Onneksi ei loikannut, sivupeili ainoastaan melkein hipaisi eläimen maata kohti painunutta turpaa ja sitten oltiinkin turvassa. Huh! Pieni tärinä jäi käsiin ja mielessäni totesin että kaikkea sitä pitääkin kokea koiraharrastusten tähden. Läheltä piti -teema jäi kuitenkin koko viikonlopuksi päälle .

Lauantaina Jyväskylän kv-näyttelyyn osallistui 39 espanjanvesikoiraa, joista uroksia oli 17. Tuomari Andrew Brace oli oikein miellyttävä herrasmies, joka mielestäni arvosti terverakenteisia ja hyvin liikkuvia koiria. Arvostelu oli mielestäni johdonmukaista ja oikeudenmukaista ilman minkäänlaisia ylilyöntejä. Seuraavaksi lauantain saldo Totoron osalta:

Jyväskylä KV, 19. marraskuuta 2011, tuomarina Andrew Brace, Iso-Britannia:

"Ruskea valkoinen, upeassa kunnossa oleva. Erinomainen rakenne ja voimakas lihaksisto. Laadukas pää. Hyvä tasapainoinen kokonaisuus. Erinomainen turkki. Etuliikkeet hieman löysät, mutta kantaa itsensä todella hyvin."

ERI, AVK1, SA, PU3, VASERT, VARACA (joka muuttuu CACIB:iksi!)

T ja ruusukkeet osa1. (Piti ottaa poseerauskuvat vasta kotona, kun kehät olivat päällekäin eikä Niina päässyt napsimaan meistä kuvia tositoimissa, ja toisinpäin.)

Ei miusta yhtään pöllömpi suoritus meiän kirppuselta :D! Hieman tietysti harmitti kun SERT meni sivu suun, mutta oli tuo tuleva CACIBkii ihan kiva saalis. Niinan Doris puolestaan misseili itsensä barbet narttujen kuningattareksi ja oli VSP isänsä ollessa ROP.  Palkittiin meiän kaikin puolin upeat koirat herkuilla ja ihanalla metsälenkillä.

Kumpikohan mahtaa näiden tyyppisten mielestä olla kivempaa, patsastella näyttelykehässä vai kaahata luonnossa?

Vastaus: ei kumpikaan, vaan kahlailla jääkylmässä järvessä ja nauttia vesikoiramaisesta elämästä :).

Keppien noukkiminen uimalla =parhautta!

Doris näyttää että terve, iloinen ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen koira on kauneinta (kuvassa ei näy hännän jatkuva heiluminen :).

Lauantain ja sunnuntain välinen yö nukuttiin ehkä maailman pienimmässä hotellihuoneessa, joka haisi ihan vaan vähäsen märiltä koirilta. Turkista ravistettua vettä oli joka paikka täynnä, mutta ainakin koirilla oli kivaa keskenään. Emännät keskittyivät lähinnä maailman parantamiseen ja koirilleen hymyilemiseen. Täytyy sanoa, että jos meillä ei olisi Totskia niin elämä olisi paljon totisempaa ja tylsempää, sillä kyllä tuo otus vaan saa aina hymyilemään ja hyvälle tuulelle, vaikka välillä onkin niitä "teen koirastani rukkaset" -päiviä. Myös monta ystävää ja tuttavaa olisi jäänyt tapaamatta.

Mutta nyt nyyhkimisestä eteenpäin, eli sunnuntain komisteluihin. Tuomarina huuteli Lena Danker ja kokemus oli sangen mielenkiintoinen. Portugeesien aikana tuomari muun muassa meuhkasi eräälle esittäjälle siitä kuinka tämä kehtaa tuoda koiransa noin huonossa kunnossa kehään ja lagottojen kohdalla nainen huusi eräälle esittäjälle ettei tämä saa kuristaa koiraansa, vaan hihna on heti paikalla löysättävä! Danker myös käski rauhoittaa koiria, etteivät ne ole liian kiihdyksissä ja sanoi tarkkailevansa esittäjiä koko ajan. Tuomari käskytti esittäjiä todella kovasti toimimaan mielensä mukaan ja kielsi näitä muun muassa juoksemasta kehässä. Osa kommenteista tuli miusta kyllä ihan aiheesta, mutta pientä hienotunteisuutta olisin ehkä kaivannut lisää. Pelotti ihan kiitettävästi viedä oma peto kehään, kun ajattelin että jos tuomari käy noin kuumana niin mitenköhän Totterström mahtaa reagoida kiivailijaan. Perrojen kehän alkaessa olin enemmän ja vähemmän kauhuissani. Päätin kuitenkin rauhoittua ja ryhdistäytyä ja vedin jo mielessäni nyrkkeilyhanskoja käsiini siltä varalta että miun pitää puolustaa Kärppää hirmu tuomarilta.

Miun panikoiminen ja taisteluun valmistautuminen oli kuitenkin aivan turhaa. Tuomari oli todella ystävällinen ja lähestyi perroja (joita oli yhteensä 24, ja joista 8 oli uroksia) kauniisti. Potskinen heilutti naiselle iloisesti häntäänsä tämän tutkiessa T:n todella tarkkaan (tästä syynäämisestä johtuen kehät olivat varmaankin 1,5 tuntia myöhässä!). Kehui Tötön luonnetta ja sanoi muutenkin hyväksi pakkaukseksi. Antoi koko ajan henkilökohtaista palautetta tutkiessaan koiraa, mistä ainakin itse tykkäsin kovastikin. Tässäpä siis arvostelu:

Jyväskylä KV, 20. marraskuuta 2011, Lena Danker, Suomi:

"Poika, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä sukupuolileima. Hyvät linjat päässä, hyvät korvat, oikea purenta. Hyvin asettunut lapa, mutta suora olkavarsi. Hyvä rintakehän muoto ja pituus.Hyvät käpälät. Hyvä selkä ja lantio. Liikkuu riittävällä askelmitalla, mutta tarvitsee vielä voimakkuutta ja lisää."

ERI, AVK1, SA, PU2, VASERT, VARACA

T ja ruusukkeet osa2.

Täytynee olla erittäin tyytyväinen Totoron arvosteluihin, sillä uroksista ainoastaan kaksi sai SA:n ja tuomari totesikin itse kun kilpailuluokka kutsuttiin kehään, että "Mitä, vaan kaksi koiraa? Taisinpas olla aika paskamainen tuomari!" Toteamus, niin kuin kaikki muutkin letkautukset olivat aina pilkettä silmäkulmassa heitettyjä. Tosin myönnettäköön että jos oma koira ei olisi pärjännyt näin hyvin, niin sitä pilkettä ei välttämättä olisi huomannut omalta harmilta närkästykseltä... Miusta tuomarilla oli kuitenkin hyvä tapa perustella valintansa. PU-kehässäkin hän halusi välttämättä selvittää meille miksi sijoitti koiramme niin kuin sijoitti. Viime vuoden juniori-voittaja päihitti Totskin, koska oli ylväämpi ja liikkui paremmin, vaikka T:llä olikin kuulemma paremmat rungon mittasuhteet. Mie olin täysin samaa mieltä.

Lena Danker on aikamoinen persoona (josta kylläkin tykkäsin) ja aiheutti valtaisaa kohinaa yleisössä kommenteillaan ja keltaisilla nauhoillaan, joita jakoi sumeilematta valiokoirillekin. Kai mie olen jotenkin outo, kun nyt vaan arvostan suoraa ja kaunistelematonta tapaa kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Kannatan rehellisyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Ainoastaan silloin voi oppia ja/tai muuttaa tapojaan/toimintaansa kun niistä kuulee suoraan. Monesti sitä muuten sokeutuu omalle tavalleen toimia ja alkaa katsella jatkuvasti niiden vaaleanpunaisten lasien läpi. Myökin siis aloitetaan hurjat raviharjoitukset, jotta saadaan liikkuminen muuallakin kuin agilityradalla kuntoon :). Totski nyt vaan on sellainen "otan asiat löysin rantein" -tyyppi, joka mieluiten relaa ja lönköttelee jossakin typerässä kehässä, missä ei ole mitään sen kummempaa tekemistä kuin näyttää mahdollisimman komealta. Mutta reenataan reenataan seuraavia koitoksia varten.

Se mikä näissä viime näyttelyissä on ollut parasta, on arvostelujen yhdenmukaisuus tuomarista riippumatta. Totoron on siis oltava suhteellisen komea poika, kun miellyttää tasaisesti niin monia. Mie olen aina ajatellut ettei T:llä ole koskaan mahdollisuutta valioitua, koska on sen verran kevytrakenteinen ja matala moniin muihin perro uroksiin verrattuna, mutta Muurahaiskarhu taitaakin olla aikas kompakti pakkaus . Ja nyt miulle on muodostunut pakkomielle saada ne kaksi mokomaa sertiä ilman minkäänlaisia lisäliitteitä. Joten jos ei muu auta, niin myö aletaan kiertää kaiken maailman perähörkkölöiden ryhmikset sertijahdin merkeissä. Ollaan kuitenkin ihan mahdottoman ylpeitä meiän super hyper mahtavasta varavaliosta "FIN VARAMVA" Green Perry's Totoro :sta !

Tätä mieltä Hra T on varaserteistä:

No voihan varaserti! Oisin kyllä ansainnu sen ihan oikeen.

Tästä saat ja tästä ja tästä!!!

Tapettu "turhuus".

No jos tän nyt kuitenkii säilyttäis muistona. Ai että mitä sanoit?

JOOOO, mukana ollaan! Räjäytetään potti Messarissa!!!! Buahahaa!! X)

Onneksi tuomari oli ihanan ymmärtäväinen ja ohjeisti miuta kädestä pitäen ja koiran asentoa myöten esittämisessä, koska tahtoi miun oppivan homman kunnolla, sillä T on kuulemma todella hyvännäköinen ja komea koira, joka ansaitsee arvoisensa esittäjän :D! Tämä kaikki tapahtui siis erittäin hyvässä hengessä ja kiitinkin tuomaria perusteellisista vinkeistä. Oli kyllä hieman idioottimainen olo... Eniten kuitenkin harmittaa se, että itse töppäsin Totskin hienon mahdollisuuden menestyä näyttelyssä. Uskallan veikata että sijoitus olisi ollut mahdollisesti parempi, jos en olisi tötöillyt ihan urakalla kehässä. Miun suoritukseen nähden Totterströmin saamat nauhat olivat kyllä huippuja! Tuomari jakoi sumeilematta keltaisia nauhoja koirille, jotka miun silmissä näyttivät varsin kauniilta ja komeilta, mutta taso kisassa olikin kyllä kova. Mm. HeJW-10 ja JV-10 titteleillä varustettu koira oli taistossa mukana, samoin monta muuta ennestään menestynyttä koiraa.

Mutta nyt pääasiaan, eli Potskisen arvosteluihin.

Kouvolan ryhmänäyttely, tuomarina Jouko Leiviskä (joka ansaitsee isot pusut kärsivällisyydestä ja avuliaisuudesta)

"Erittäin hyvän tyyppinen, hyvät mittasuhteet omaava, erinomainen tilava runko, hyvä kaula ja ylälinja, kaunis uroksen pää, hyvä leveä reisi, erinomainen turkinlaatu, joka kauniissa kunnossa, liikkuu hyvällä askeleella, hieman löysästi edestä."

ERI, AVK2, SA, PU3

Tämän näköinen tyyppinen siellä kehässä siis kipitteli :)

Nyt sitten vaan kuonot kohti tulevia koitoksia, jotka ovat:

19.-20.11. Jyväskylä KV

24.11. Agility-kisat (ihan ensimmäiset epikset, iiiks!)

3.-4.12 Helsinki Winner

5.12. Turkin kyniminen treenikuntoon :D

Emäntä yllättäen "hieman" jäljessä. Olisikohan oikeasti aika viimeinkin aloittaa kunnon juoksutreenit...

Vauhtia riittää. Ainakin koiralla.

Totski lentää.

Ja ryntää täysiä putkesta.

Reenin jälkeen palautellaan lihaksia kevyellä metsälenkillä.

Agilityn ohella ollaan muun muassa käyty emännän mummin synttäreillä. Kummasti tuntuu koira aina vievän huomion juhlakaluilta oli pippalot sitten mitkä tahansa. Ja Totterström tietenkin ottaa kaiken irti saamastaan huomiosta.

Tai jos ihmiset eivät tajua huomioda tarpeeksi niin voihan sitä vaikka istahtaa tarkastelun kohteina olevien valokuva-albumien päälle mukamas vahingossa. Umpi kiero tuo meiän kärpätin.

Kun koira sitten viimein antaa periksi ja köllähtää sivummalle katselemaan muiden touhuja saattaa Potskinen hetken kuluttua päästä tekemään vaikkapa temppuja mamman, eli emännän äidin kanssa. Kuvassa T esittää selvästikin rennosti lötköttelevää oravaa ;D.

Totoro nauttii ihan vaan vähäsen saamastaan huomiosta ja rapsutuksista. "Omalle väelle" herra T on kyllä mitä ihanin ja mahtavin koira.

Emäntä on kyllä onnistunut tupeksimaan ihan kunnolla. Ei pitäisi varmaan edes julkisesti tunnustaa omia möhläilyjä, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa kun on tällainen lörppä (niin että miettikää huolella kaikki kasvattajat, joilta olen toista harrastuskaveria kysellyt, että kannattaako tällaiselle vastuuttomalle touhottajalle koiraa edes antaa ;). Mentiin siis eräänä aamuna hallille ilman avainta ja pyysin edellistä treenaajaa avaamaan meille oven. Päästiin sisälle, laitoin koiran kiinni seinään ja käännyin ovesta ulos ottamaan treenikamoja sisään. Samalla hetkellä pari askelmaa miun takana tuuli paiskasi oven kiinni ja koira jäi lukkojen taakse. Pienoinen paniikki iski. Toinen treenaaja oli jo ehtinyt lähtemään, enkä löytänyt hänen numeroaan. Soitin kaikki mahdolliset ja mahdottomat ihmiset läpi, joilla vain voisi olla avain hallille, mutta yllätys että ihmiset noin niin kuin pääsääntöisesti työskentelevät juuri siihen aikaan päivästä eivätkä ole tavoitettavissa. Mie olin kuin suoraan jostain numerotiedustelupalvelun mainoksesta kun soitin sinne ja pyysin etsimään lau:n sivuilta seuraavaksi tulevan treenaajan puhelinnumeron ja luojan kiitos numero löytyi ja hän jopa vastasi. Helpotus oli käsittämättömän suuri.

Oven avaajaa odotellessani olin ehtinyt maalaamaan jo kauhuskenaarioita kuinka Totoro oli onnistunut kuristautumaan hihnaansa tai muuta yhtä hirveää. Olin yrittänyt raahata roskista seinän vierelle ja kiivetä sen päälle, jotta näkisin katon rajassa olevista ikkunoista mitä kärppä puuhastelee, mutta en siltikään yltänyt tarpeeksi korkealle. Lopulta kun avain saapui paikalle noin puolen tunnin odotuksen jälkeen ja menin tyynen rauhallista leikkien sisälle, löysin Totskin lekottelemasta huolettomasti sillä paikalla mihin sen jätin. Turnutiini nosti vain päätään, heilautti häntäänsä ja virutteli sen näköisenä että "hohhoijaa kylläpäs niitten kamojen hakeminen kesti, mutta jokohan sitä voitaisiin hommat vihdoinkin aloittaa". Ihan uskomaton tyyppi. Se ei kyllä stressaa mistään, vaan sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Totterströmissä on niin kaksi persoonaa. Kuumakalle ja viilipytty yhdessä paketissa.

Sen lisäksi että treenaillaan agilitya ja emäntä koettaa olla mokailematta, käydään myös metsässä nuuskuttelemassa syksyn tuoksuja ja jahtaamassa lehtiä. Kotona ihan vaan olla löllitään tekemättä mitään. Meiän arki koostuu lähinnä emännän ja koiran treenailuista, sekä isännän ja koiran sohvalla makoilusta. Rentoja lenkkejä tehdään kaikki yhdessä. Hieman rutinoitunutta, mutta sangen mukavaa elelyä :).

Treenien jälkeinen lihashuoltohan kuuluu asiaan. Venyttelyssä mallia näyttää Potskinen.

Ihan vaan oleminen on parasta palautumista ja voimien keräämistä seuraaviin kurvailuihin.

Tämän näköisenä kasvatellaan turkkia syksyn komisteluihin...

Kylläpä Totoro sitten onkin täydellinen pakkaus näin niin kuin subjektiivisesta näkökulmasta katsottuna, ja pienet ongelmakohdat sujuvasti unohtaen. Upea agilitytykki ja ulkoisesti varsin edustuskelpoinen yksilö ;D.

Kolmanneksi parhaat makkaranahmijat.

Äiti ja poika odottelevat verijäljelle pääsyä, mutta kummallakin taitaa olla ainoastaan makkarat mielessä.

Totoro innostui jäljestämisestä ja kouluttaja sanoi touhun selvästi kiinnostavan Kärpätintä. Nenää herra käytti ansiokkaasti ja jäljestäminen oli tarkkaa, mutta vauhdin kanssa oli hieman ongelmia. Sitä kun oli yllättäen liikaa :D. Tyyppisen vauhdissa voisi olla oikeissa hommissa hieman vaikea pysyä... Aiotaan suunnata metsään heti ensi viikonloppuna harjoittelemaan jälkeä.

Tehtävärastien pronssilaiset.

Upouusi Kiva Koirakansalainen Totoro.

Todistusaineistoa että myö todellakin tehtiin se. Käyttäydyttiin mallikkaasti (ainakin testin aikana;).

Kaikkien puuhastelujen vastapainoksi vain oltiin ja nautittiin hyvästä seurasta ja ruoasta.

Juuli ruokatauolla. Totski ei voi edes katsoa lautaseen päin, kun tekee niin kovasti mieli herkkuja ja samalla tietää kuitenkin ettei saa edes rippeitä kaikista ihanuuksista.

Herkut kuitenkin unohtuivat kun pääsi kavereiden kanssa leikkimään.

Erityisen mieluisaa oli mamma Hipusen seura (vähän liiankin mieluisaa, kun Tötörö ei meinannut tajuta ettei äitiin saa koskea ainakaan sillä mielellä ;).

Mitä äiti edellä, sitä poika perässä.

Green Perry's Sirena ja Green Perry's Totoro poseraavat.

Hippi on kyllä ihana koira. Oikein unelma sellainen. Parempaa emää harrastuskoiralle ei voisi varmaankaan toivoa. Oli ihan huippua nähdä teitä pitkästä aikaa Maiju ja Hippi. Ja tietysti myös kasvattaja Petraa ja kaikkia muitakin koiraharrastajia.

Viikonloppu hujahti hirmuisella vauhdilla ja lopulta oli palattava kotiin.

Ennen kuin alettiin purkaa leiriä sai telttavahti hieman tekemistä. Kissa päätti hypätä teltan katolle ja asettua aamu-unille Juulin "pään päälle". Meiän hurja vahti ainoastaa tuijotti otusta kunnes kissa kapusi alas tähystyspaikaltaan ja päätti tulla katsastamaan keitä teltassa majailee. Kissan ja Toton kuonot olivat vastakkain ja oikein näki miten tyyppisen aivot raksuttivat ja yrittävät selvittää mikä kumma tuo on. Totterstöm ei selvästikään osannut määritellä omituista kaveria, joten matala epäluuloinen murina otettiin käyttöön ja kissa livahti karkuun.

Minne se otus oikein katosi?

Oiskohan se mennyt jonnekin tuonne?

Jonnekin se vaan hävisi, mutta nyt se on taas tuossa. Mutta tänne se ei ainakaan tule. Tää on miun ikioma yksiö. Kissoilta kiellettyä aluetta. Niin.

Kissa ei tullut mukaan, mutta mie olisin voinut ottaa muutaman perron vaivihkaan kyytiin :). Kesäpäivät tuli siis vietettyä ja hyvin viihdyttyä. Nyt odotellaan sitten vaan ensi kesää ja uusia päiviä...