Miulla painaa ilmiselvästikii ikäkriisi päälle. Totoro täyttää kohta vuuen! Meiän pieni pentu, jota vasta ooteltii syntyväks.

Oon tässä viime päivinä kovasti pohtinu mitä ollaan saatu tässä ajassa aikaseks. Tuntuu välillä että on hirveet paineet menestyy ja suorittaa. Kaikki muut vesiäiset tähtäävät kilpauraan joko agilityssä, tokossa tai kenties pk-lajeissa. Ja myö vaan höntsäillään. Pitäs olla hirmuset tavotteet, joita kohti puskis hurjalla raivolla. Meillä ei oo mitään. Emäntä ei uskalla ees asettaa tavotteita, kun on niin raukkis, että pelkää epäonnistuvansa niissä. Kilpailuvietti on suuri, mutta häviämisen pelko vieläkii suurempi. Toisaalta sitä ei ees taho tähdätä huipulle. Sitä haluaa vaan nauttia yhdessä tekemisestä ja uuden oppimisesta ilman paineita että pitäis olla muita parempi.

Koiran suhteen oli tosi suuria odotuksia, kun sitä oltiin vasta hankkimassa. Silmissä siinsivät tokovalion tittelit ja voitokkaasti läpi kahlatut pk-kilpailut. Hyvä harrastuskoira oli saatava. Ja sehän myö saatiinkii. Mutta, emäntä ei vaan ole päämäärätietosesti ohjannut lupaavaa koiraansa siihen suuntaan ja nyt omatuntoa kipristelee ajatus siitä, että oonko mie hukkaamassa selvästi kyvykkään koiran lahjoja kotipuuhastelujen varjoihin...

Tiiänhän mie toki että Totski on vielä nuori ja meillä on paljon yhteistä aikaa harrastaa ja myös menestyy niissä harrastuksissa, mutta jotenkii vaa tuntuu että nyky-yhteiskunnan menestymisen pakko on tarttunu hyvin vahvasti koiralajeihinkii. Tulee väkisin sellanen tunne, että koira ei oo minkään arvonen ellei sen nimen eessä oo hirmunen määrä eri titteleitä. Omistajat suorastaan kilpailee koiriensa erinomaisuuella, vaikka todellisuuessa tärkeintä on loppujen lopuks se että omistajalla ja koiralla on hyvä suhe ja että se oma koiruus on kuitenkii maailman paras, vaikka siltä puuttuis titteleitten lisäks kirjaimiikii nimestä ;) .

Oon sinällää tosi hyvilläni siitä, että Totorolle tuli tuo monesti kirjotuksissani mainitsema räyhä-ramses-vaihe, sillä sen ansiosta sitä pysähty oikeesti tutustumaan koiraansa ja luomaan vakaata pohjaa yhteiselolle, sen sijaan että olis vaan suorittanut ja suorittanut. Nyt mie voin kyllä rehellisesti sanoo, että miusta meillä on Totoron kanssa huippu hyvä suhe ja toimitaan hienosti yhteen. Mie veikkaan että tästä tulee olemaan paljon hyötyy tulevaisuuessa, kun päästää viimein todellisen harrastamisen makuun.

Vaikka Totoro ei siis oo vielä ees nähny agilityesteitä, tai päässy virallisesti nuuskuttelemaa pitkin mettiä, nii Totski on kuitenkii paras koira ikinä. Sen kanssa voi mennä minne vaan. Se ei stressaannu uusista tilanteista tai paikoista, vaan ottaa kaiken vastaan tulevan (paitsi jotkut ihmiset ;) viilipyttymäisesti. Se kulkee hienosti hihnassa ja tottelee vapaana ollessaankii hyvin käskyjä. Totoro tulee myös toisten koirien kanssa mahtavasti toimeen. Herralla on vahtiviettiä ja puolustushalua välillä vaikka muillekin jakaa, mutta siitäkin huolimatta T hiljentyy käskystä saatuaan hoitaa ilmoitusvelvollisuutensa. Luonnetta Totterströmiltä löytyy ja töitä ollaan saatu sen kanssa tehdä oikein olan takaa, mutta lopputulos(/väliaikatulos ;) on kyllä kaiken sen eteen nähdyn vaivan arvoinen. Totoro on hyvä koira, titteleillä tai ilman.

Miusta tuntuu että myö jatketaan tätä toisiimme tutustumista ja peruskäytöstapojen hiomista vielä hetki ennen kuin aletaan tosissamme treenata jotakii tiettyy lajia. Toki tokoillaan edelleen ja jopa kilpailumielessäkin (joskin kisadebyyttiin menee varmasti vielä tovi), mutta pääpaino pysyy edelleen "peruspuuhastelussa". Halutaan vaan nauttia yhessä tekemisestä ja ottaa siitä kaikki ilo irti. Aivan sama vaikka ympärillä kaikki muut valioituisivat kaikissa mahdollisissa lajeissa alaikärajoilla, niin myö höntsäillään silti vielä hetki kaikessa rauhassa.