Jääkausi lusittu

Nyt on jääkausi lusittu ja uusi elämä aloitettu. Paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua, mutta sanottakoon että voiton puolella ollaan, onneksi. Ei ole todellakaan ollut helppoa tämä koiran uudelleen kasvattaminen ja omien käytäntöjen muuttaminen. Voin myöntää rehellisesti että muutaman kerran ollaan oltu niin lähellä luovuttamista, että vain ja ainostaan se puhkikulutettu suomalainen sisu on saanut jatkamaan ja yrittämään kerta toisensa jälkeen uudelleen. Itkuilta ja epätoivon hetkiltä ei todellakaan olla vältytty. Koira laittoi meiät koville, mutta myös myö laitettiin koira koville. Täällä on käyty varsinainen tahtojen taisto (ja se tulee aivan varmasti jatkumaan edelleenkin), mutta tällä erää ihmiset ovat johdossa, ja näin se tulee myös jatkossakin olemaan. Piste.

Pieni yhteenveto kuluneista viikoista, tai siis lähes parista kuukaudesta. Jääkausi aloitettiin toiveikkain mielin ja odotukset olivat kovia. Ensimmäiset päivät menivät muistutellessa itselle ettei koiraa saa koskea, katsoa, tai muutenkaan mitenkään huomioida. Itselle vaikeinta oli olla höpöttämättä ääneen, kun räpätätinä tuli usein juteltua koiralle seinien sijaan jos isäntä ei ollut kotona. Myös perus lausahdukset tyyliin ”tulehan jo” meinasivat lipsahdella vähän väliä suusta. Isännällä sen sijaan oli suuria vaikeuksia muistaa olla silittämättä koiraa tämän ollessa kosketusetäisyydellä. Vähitellen kuitenkin opimme olemaan huomioimatta mitenkään koiraa ja odotimme Totoron masentuvan uudenlaisesta kohtelusta, mutta niin ei käynytkään. Aluksi T kehitteli itselleen leluja kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Ovistopparit ja kaikki lattialla oleva irtonainen tavara kävi pallosta, tai kepistä ja niiden kanssa yritettiin peuhata kunnes julma isäntäväki tuli ja tyhjensi lattiatason kaikesta irtaimesta tavarasta. Vähitellen tyyppinen rauhoittui ja lopetti sisällä melskaamisen.

Totskista kuitenkin näki koko ajan että se odotteli hiljalleen tilaisuutta päästä kiipimään takaisin valtaistuimelleen. Kiero otus kun on, niin T keksi jossakin vaiheessa alkaa feikata tukehtuvansa. En tiedä voiko olla mahdollista että se muisti pentuajaltaan kennelyskän aiheuttaman höösäämisen ympärillään, ja sen vuoksi alkoi mukamas kakoa, ja kun sai sillä huomiota niin otti yökkimisen sitten käyttöönsä. Tätä kesti pari päivää kunnes aloin seuraamaan tyyppistä ja sen touhuilua salaa ja totesin toiminnan epäaidoksi. Jätin epämääräiset kakomiset huomiotta ja T ihmeparantui puolessa päivässä. Kerroin asiasta kouluttajalle ja hän totesi käytöksen olevan normaalia huomionhakua, jossa etenkin espanjanvesikoirat ovat varsin eteviä.

Totoro ei siis alistunut kohtaloonsa kovinkaan helposti, vaan saimme tehdä töitä tosissamme. Uskoisin että osa syynä tässä on varmastikin se, että T on hyvin itsenäinen perro. Kotona Totterström viihtyy loistavasti itsekseen, ei seuraile, tai muutenkaan vaadi koko aikaa huomiota, joten jääkauden huomioimattomuus ei ollut sille mikään mahdottoman suuri pudotus jalustalta. Sen sijaan alistuminen vieraiden ihmisten tahtoon oli sille paaaaljon suurempi asia.

Tästä esimerkkinä kolmas tapaamiskerta kouluttaja Maria Seppäsen kanssa. Tunnin aiheena oli hihnassa käyttäytyminen ja Maria otti Totoron talutushihnassa näyttääkseen kuinka homma toimii. Noh, T oli eri mieltä asiasta ja päätti ettei hän lähde naisen mukaan. Kouluttaja kuitenkin vaatii Totskilta etenemistä hänen sääntöjensä mukaan, mutta Kärppähän ei niitä suostunut noudattamaan, vaan protestiksi kusaisi lähimpään lumipenkkaan ja ruopi antaumuksella, niin että lumi vaan pöllysi. Maria kielsi Totoa ja sylkäisi itse samaan paikkaan ja ruopi jaloillaan tehostaakseen vaikutusta. Tästäpä T suivaantui ja alkoi räksyttää kouluttajalle, joka puolestaan vastasi samalla tavalla kieltävästi ärähdellen ja karjahdellen T:lle. Tässä vaiheessa olisi moni koira alistunut ja antanut olla, mutta ei meiän herra. Totoro alkoi hyökkiä Mariaa kohti ja kun tämä otti kovemmat otteet käyttöön (ei siis varsinaista väkivaltaa, lyömistä tms.!) päätti Totski näyttää hampailla kuka käskee ja ketä. T siis nappasi Marian hanskasta kiinni (nahkakäsine ei onneksi mennyt rikki), mutta ei vieläkään uskonut naisen kieltoja. Lopulta kouluttaja antoi Totoron purra hanskaa niin kauan kuin tämä tahtoi, jotta koira luovuttaisi kun huomaisi ettei mitkään keinot tepsi. Luovuttihan meiän peto hetken kuluttua, mutta sen jälkeenkään ei ollut Totorolla suuria alistumisen elkeitä. Tyyppinen alkoi haastaa kouluttajaa leikkiin. Totesi siis ilmeisemminkin, että jos ei pahalla niin sitten hyvällä alistetaan tuo ihminen.

Mie voin myöntää että olin näytöksestä enemmän kuin järkyttynyt. Epätoivo ja häpeä jota tunsin oli suurempaa kuin koskaan aikeisemmin. Itkuhan siinä tuli ja sellainen olo, että nyt on viimeinen mahdollisuus saada koira kuntoon ennen kuin jotain vakavaa tapahtuu ja tyyppinen joutuu sen seurauksena piikille. Tämän episodin jälkeen Maria kysyi haluaisinko jättää koiran hänelle yökylään, jolloin hän voisi katsoa erän Totoron kanssa loppuun ja mie saisin koottua itseni kotona, jotta olisin tarpeeksi vahva ottamaan koiran taas haltuuni. Miusta tuntui ettei miulla ollut paljonkaan vaihtoehtoja ja niin Totterström pääsi 1,5 vuorokaudeksi vieraaseen laumaan teho kurinpalautukseen. Itkukurkussa lähdin ajamaan ilman koiraa kotiin ja matkalta otin puhelun kasvattajalle varmistaakseni että tein oikean ratkaisun, enkä elämäni virhettä. Onneksi Petra tuki miuta loistavasti ja ratkaisu olikin täysin oikea. Tuo hetki koulutuksessa oli ehkä se kaikista tärkein ja merkittävin. Iso kiitos Petralle ja Marialle!!!

Seuraavana päivänä haettiin koira kotiin ja Totorosta näki selvästi että jonkinlainen kunnioitus ihmisiä kohtaan oli herännyt sen pienessä mielessä. Maria oli soitellut miulle moneen kertaan ”kyläilyn” kuluessa ja raportoinut kaikesta tapahtuneesta, niin että mie olin voinut olla turvallisin ja luottavaisin mielin. Totski ei selvästikään pelännyt Mariaa, vaan oli ainoastaan nöyrää poikaa hänen seurassaan. Miusta tuntuu, että meiän luupää oli tarvinnut kohtaamisen vertaisenaan pitämänsä vieraan ihmisen kanssa, uskoakseen että muut ihmiset voivat olla hänen yläpuolellaan. Myö itse ei oltu osattu sitä ilmeisemminkään koiralle osoittaa. Nyt ollaan kuitenkin viisaampia ja Marian psyykkaamina ja ohjeistamina osataan käsitellä petoa entistä paremmin. Toki tuo koira varmasti tulee koko ikänsä olemaan kovakalloinen koulutettava, mutta nyt meillä on ainakin oikeat keinot käsitellä Totoroa. Se kun ei selvästikään ole ihan mikään perus perro.

Tällä hetkellä meillä on siis käsissä hyvin käyttäytyvä Sir Totoro. T taatusti päivittää joka hetki asemaansa, mutta se saa myös joka hetki todeta etteivät sen osakkeet ole todellakaan nousussa, vaan söörin on tyytyminen alamaisen asemaan hienosta etuliitteestään huolimatta. Mie olen todella ylpeä meistä kun ollaan onnistuttu pääsemään näinkin pitkälle tässä elinikäisessä kasvatusrupeamassa. Oli suuri ilo kuulla pääsiäisenä pohjoisen sukulaisturneella kuinka meiän koira on muuttunut edukseen ja kuinka helppoa sen kanssa on olla missä vain. Miun ei tarvitse enää hetkeäkään pelätä kuinka T käyttäytyy ihmisten kanssa ja miten se reagoi mihinkin ärsykkeeseen. Mie voin vaan olla ja tietää että Totorokin vaan on, ilman minkäänlaisia pullisteluja tai mahtailuja. Seuraava haaste onkin sitten tämän olotilan siirtäminen agilitytreeneihin, jotka jatkuvat piiiitkän tauon jälkeen. Pitää vaan muistaa olla itse rauhallinen ja järkähtämätön. Luotettava johtaja, joka tietää mitä tekee.

Romaanin jälkeen pääsiäisenä syntyneen kuvakirjan pariin :)

Matkalla pohjoiseen kohdattiin hurjia vaaroja, kuten esimerkiksi taukopaikalla tepastelevia poroja.

Ensimmäiset onnelliset juoksut vapaana luonnossa jääkauden jälkeen.

Ja ne kepit!

Tää on vaan niin parasta elämässä.

Kuoppien kaivamista unohtamatta.

Metsässä huolletulla turkilla olikin sitten hyvä mennä pokkaamaan Tervolan ryhmiksestä hienot pokaalit.

ERI, AVK1, SA, PU1, VSP, SERT

Tuomarina Harto Stockmari arvosteli näin:

"Urosmainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet, oikeanmuotoinen pää, hyvä purenta, hyvä kaula, melko hyvä eturinta, hyvä runko, hyvin kulmautunut takaosa, liikkuu hyvin".

Tällainen poseraaminen on Totskista huomattavasti kivempaa.

Emänta ja isäntä ei osaa komistelua ollenkaan, kun niillä on vaan kovat kulutusmenetelmät koko ajan käytössä ;)

Totski harrasti myös metsästystä lomalla. Tässä ihmetellään mitä kummaa tyyppinen taas puuhaa.

Pakkohan se oli emännänkin kurkistaa mitä mielenkiintoista grillin alta löytyy.

Hiirihän se siellä tutisi pelosta.

Isännän kanssa sitten metsästettiin ihan oikeasti. Myyriä.

Kun Kemijärvellä oltiin saatu sukuloitua ja hommat hoidettua, sekä todettua että kesä tulee ja uimaan pääsee ihan kohta, niin suunnaksi otettiin Oulu ja Tiikeri veljen treffit.

Veljesten lämmin jälleennäkeminen. Kumpi on Kumpi.

No oli se ihan oikeasti iloinen jälleennäkeminen. Pienestä pullistelusta huolimatta Tikru ja Totoro riekkuivat yhdessä sydämensä kyllyydestä ja molemmilla oli selvästi hurrrjan hauskaa :).