"Pikkuisen" on tämä kirjoittelu jäänyt viime kuukausina, mutta eipä täällä ole paljoakaan tapahtunut ainakaan koiraharrastamisen saralla. (Huono emäntä saa hävetä aikaansaamattomuuttaan, hyi!)

Kesäkauden avaus tehtiin ikuisuuksia sitten kavereiden kanssa temuten (emännät keskittyivät olennaiseen, eli herkutteluun ;).

Madde ja Susi jyräävät naisenergialla Totski raukan kimppuun.

Totski: "Hei muruseni, älä nyt hyydy, ku ajattelin vaan että alettaisko olee, tai jos ainaski oltais silleen? Mitä ihmettä tuo emäntä tuolla karjuu että ette varmana ala. Tylsimys."

Madde: "Jos leikin kuollutta, niin se ei pakota taas leikkimään ja tuskinpa se muussa mielessäkää ruumiiseen sekaantuis..."

Piknik-herkut rauhoittivat pedot kerjäämispuuhiin.

Seuraavaksi esittelyssä hemaisevat emännät ja super suloiset koirat. Tai sitten ei.

Madde ja Kiira aina yhtä edustavina.

Noora ja Susi. Kumpi saa suunsa enemmän alaspäin? Kivaa on ja kaikkee :).

Varsinaiset tursakkeet. Herra T ja The Emäntä tooosi isolla eellä. Eli edustavuudella.

Lenkit päätyivät yleensä järven kautta johonkin multakasaan, jolloin kotiin saapui yleensä tämän näköinen kaveri.

Ei paljon uintireissusta tietoa ja edessä aina yhtä inhottava suihkukeikka.

Peseytymisen jälkeinen föönihetki emännän imuroidessa. Totorolla on hassu tapa asettua aina imurin taakse tuulettamaan tunteitaan ja turkkiaan.

Ja lopuksi komeusunille omaan mökkiin.

Emäntä sai tarpeekseen turkin kanssa läträämisestä ja koiran kiduttamisesta kuumassa kelissä, joten kiehkurat saivat lähteä heti alkukesästä, vaikka tarkoitus oli  alunperin heittää pieni näyttelyturnee Suomen suvessa. Mutta senpä nyt ehtii ja koiralla on paaaaljon mukavampi näin.

Vesispanieli. (Pakko oli leikkiä uudella trimmerillä. Pahoitteluni kaikille rodun edustajille.)

Meillä on tosiaan jäänyt treenailut tältä kesältä kokonaan väliin ja Totski on keskittynyt lähinnä uimiseen, keppien kanniskeluun, kuoppien kaivamiseen ja muuhun rentoon lomailuun. T vietti myös ihanaisen kesäloman emännän äidin perheen hoteissa kun varsinainen isäntäväki suuntasi kauan odotetulle häämatkalle.

Sillä välin kun Emäntä ja Isäntä piirtelivät sydämiä hiekkaan (aikas ällöä!) nautti Potskiliini mökkeilystä täysin rinnoin.

Kesälomalainen mielipaikassaan mökillä.

Ja veneilemässä.

Uimavalvojan rooli on joka kesä yhtä tärkeä.

Elmeri sen sijaan toimi innokkaana tiskurina.

Onnellinen kermanaama. Namskis!

Oliver keskittyi maisemointiin ja pihan siistimiseen rakennusjätelöydöistä.

Totski yritti parhaansa mukaan tuurata keittiömestaria. "Jos hiipii ihan hiljaa ja vilkuilee komentajia varovasti niin pääsisiköhän jollain konstilla noihin herkullisiin muikkuihin käsiksi?"

No ei päässyt, mutta oli Juulin kanssa ihan kivaa etsiä kiviä ja kuplia järvestä.

Täältä niitä löytyy kun tarpeeksi tähystelee!

Tai sitten ei.

Pään selvittely sukeltelun jälkeen.

Perinteet kunniaan. Joka kesäinen mölkkyturnaus. Ja Kärpälle omaa kivaa sorsan kanssa, jotteivät palikat kummallisesti katoa kesken kiivaimman kisan.

Sorsastaja. Kyllä tyyppisestä hienon lintukoiran vieläkin saisi jos alkaisi tosissaan herraa kouluttamaan. (Niin ja ukin veli serkkunsa kanssa varasivat kärpättimen ensi syksyksi jänismetsälle, kun koirassa on kuulemma niin paljon potentiaalia...)

Ja sorsa lentää. Eipäs kun Totterström.

Puuhun tipahtanut sorsa.

Yritteliäs koira.

Saalis hampaisiin ja menoksi.

Homma hoidettu, joten voisiko joku ystävällisesti keskeyttää hetkeksi pelin ja heittää lelun uudestaan, vaikkapa hieman haastavampaan paikkaan tai jotakin.

No kun ette kerran voineet, niin päätinpä käväistä hieman omilla teilläni, vaikka ette sitä varmaan arvaakaan, kun en näytä yhtään syylliseltä...

Tässäpä pari muuta ilmettä, joita Turnutiini harjoittelee ihan sata varmasti peilin edessä meiän poissa ollessa.

"Mie pieni suloinen koira parka en ole saanut syödäkseni ainakaan kahteen tuntiin, tai ainakaan grillimakkaraa, joten säälikää edes vähän, vaikka vaan murusen verran, pliiiiis!"

"Ai ette sääli vai! No johan on tylyä, pyh ja pah mitä typeriä kitipiikki ihmisiä. Lihokaa muodottomiksi, nii katotaa sitte kuka käskee ja ketä!"

Sisätiloissakin on ollut pakko ainakin välillä kesähelteitä viettää ja harjoitella kaikkea tosi hyödyllistä kuten iänikuista näyttelytönöttämistä.

Voiko olla enää yhtään tylsempää?!

Näköjään voi, kun tämä typeryys vaan kestää ja kestää.

No on sisällä ihan kivaakin. Ainakin silloin kun kylässä on rapsuttelijoita.

"Ihanaa Oona! Otettaisko viel yks kisa, ettei tää mee mikskään hempeilyks?"

"Haaauu, kummalla on suurempi kita?"

Lohdutuspusu häviäjälle, joka ei ilmeestä päätellen ole kauhean otettu kunniasta :). Meiän hra T on kyllä ihan mahdoton pusuttelija <3 .

Joo ja sitten lopuksi vielä kuulumisia agilitytreenailuista, jotka aloitettiin vasta tänään monen kuukauden tauon jälkeen (ollaan käyty hallilla ainoastaan katsomassa toisten treenejä ja siedättymässä kiihkeään tunnelmaan) . Ehdin vasta muutama päivä sitten kirota Hipin Maijulle, kuinka meiän reikäpäästä ei ole mihinkään, kun silmät vaan pyörii hedelmäpelinä päässä jo pelkästään agilityhallia lähestyttäessä. Mutta mutta. Tötörö yllätti miut täysin muutama tunti sitten. Ajattelin aluksi mennä hallille katsomaan toisten treenejä, mutta kun hallin toinen puoli oli vapaana päätin ottaa härkää sarvista ja testata kuinka meille oikein käy "tosi toimissa". Miun oma toiminta oli kuin hidastetusta filmistä. Annoin käskyt yli rauhallisesti ja pidin linjat selkeinä, jotta en itse hötkyilisi ja menettäisi "seesteistä" oloa. Ja hommahan toimi! T kuunteli miuta hienosti. Luki ohjausta ja esteitä kuin unelma. Irtosi esteille Totoromaiseen tapaansa hyvin lennokkaasti, mutta oli silti koko ajan hyvässä kontaktissa. Se toimi melkein kuin ajatus! Mie meinasin oikeesti lentää persiilleni kun en millään tunnistanut koiraani samaksi kuumakalleksi, joka aiemmin rynni pää kolmantena jalkana kentällä tehden omat päätöksensä radan kulusta, jos itse myöhästyin nanosekunninkin ohjauksessa. Se ei hetkeksikään herpaantunut ottamaan häiriötä toista rataa tekevästä koirakosta, vaan teki oikeasti töitä vaan ja ainoastaan miun kanssa. Ihan mahtava tunne :D! Keinu oli ainut asia, joka jostakin syystä oli hieman hankala, vaikka aiemmin T ei paukahduksesta ole ollut moksiskaan. Mutta tuo nyt on niin pieni asia kaiken muun rinnalla, että en jaksa murehtia sitä "takapakkia" hetkeäkään. Taisi olla oikea ratkaisu jättää agility tauolle häästressin keskellä, kun olisi voinut tulla pelkkää takapakkia, jos olisin jo valmiiksi pinna kireällä lähtenyt ohjaamaan kiihkeää koiraa. Pitänee tästä oppia se, että jättää suosiolla treenit väliin, kun oma pää kiristelee... Tuo ötökkä kun on varsinainen ajatusten lukija. Miusta tuntuu että tästä on nyt hyvä jatkaa ja mennä tipuaskelilla eteenpäin, jotta hyvä mieli ja yhdessä tekemisen ilo säilyisi harrastuksessa, jossa Peto on oikeasti aika hyvä.

Väsynyt, mutta selvästi onnellinen koira.