Emäntä on ollut toooosi laiska blogilainen. Kesällä pitäisi kai olla aikaa istahtaa koneelle edes kerran kahdessa viikossa, mutta kun ei ollut, tai sitten se aika meni kaikkeen muuhun kivaan (ja välillä vähemmän kivaan) puuhasteluun. Mutta nyt itse päähenkilöön, eli Sir Totoroon, alias muurahaiskarhuun (nimi tulee muumien jaksosta, jossa Niiskuneiti putosi muurahaiskarhun hiekkakuoppaan ja Totski näytti turkki lyhyenä ja hullunkiilto silmissä hiekkakuoppia kaivaessa ihan tuolta otukselta ja nyt nimi on jäänyt elämään pysyvästi, vaikka herra on kyllä paljon örkkiä suloisempi:).

Ensin kuulumisia. Ihan vain strategiset mitat kärkeen, eli Totskin säkäkorkeus on n.41cm ja paino 14,5kg. Totorolta löytyy sekä herkkis että kovis puoli luonteesta. Tyyppi on varsinainen rapsutuksia kerjäävä sylivauva, joka jakelee auliisti pusuja. Totterström heittäytyy ihanan (harkiten hyväksymänsä) ihmisen nähdessään jo metrin päässä selälleen ja odottelee masusilityksiä silmät säihkyen ja suupielet korvissa. Emäntä on aivan varma muutenkin siitä, että Totoro hymyilee monesti partaansa etenkin emännän hölmöilyille, tai omille onnistuneille kepposilleen. Kyllä koirallakin voi olla loistava, sarkastinen, joskus myös itseironinen ja etenkin tilannetajuinen huumorintaju, voihan? No ainakin meidän Totskilla on :D!

Totoro tykkää hurjasti toisista koirista. Se ei ole vielä kertaakaan katsonut toista karvakuonoa kieroon, vaan kaikki haukkuset ovat yhtä kivoja leikkikavereita. Minkäänlaista varautuneisuutta ei ole ollut havaittavissa, onneksi. Koirapuistossa tapahtui tässä taannoin hieman ikävämpi tapaus kun 2,5-vuotias sakemanni uros hyökkäsi ilman minkäänlaisia varoittavia eleitä Totskin kimppuun. Draamakuninkaan huuto oli jotakin aivan hirvittävää ja pelättiin että nyt lähti pieneltä henki, mutta onneksi veren vuodatukselta vältyttiin. Lähdettiin puistosta pois ja kärkyttiin lähistöllä, josko toisia, mukavampia koiria olisi menossa koirapuistoon ja collien livahtaessa porteista sisään mentiin itsekin sinne uudestaan (saksanpaimenkoira oli siis jo tietenkin poistunut paikalta). Halusin että perronen saa heti positiivisen kokemuksen negatiivisen kokemuksen vastapainoksi ja niin kävi. Muurahaiskarhu ei arastellut yhtään, vaan meni heti peuhaamaan uuden kaverinsa kanssa. Seuraavana päivänä menimme uudestaan koirapuistoon ja siellä odotteli toinen sakemanni uros leikkikaveria. Pelkäsin ettei herra uskaltaudu hyökkääjänsä kloonin kanssa leikkisille, mutta pelko oli täysin turha. Totoro painalsi suoraan tekemään rohkeasti tuttavuutta tällä kertaa ystävällisen saksanpaimenkoiran kanssa ja peuhaamiset menivät hyvin yksiin. Ei taida meidän peto olla ihan pehmeimmästä päästä, kun olisi muuten ehkä voinut arastella kaveria hieman enemmän...

Arastelua meidän hurjimus muuten kyllä harrastaa, tai en sitten tiedä onko se arastelua, vai voimakasta puolustushalua, vai sekä että, mutta ihmiset, siis tietyt ihmiset ovat Totoron inhokkeja. En ymmärrä millä perusteella Totski valitsee räyhäämisen kohteensa, mutta välillä tuntuu että mies olisi lahkeessa kiinni, jos ei sitä pitelisi kiinni. Näinköhän ollaan jotenkin tiedostamatta vahvistettu tällaista käyttäytymistä. Nyt on ollut oma käytös tarkassa syynissä, että selviäisi mitä tehdään väärin, mutta hankalaa se on huomata omat virheensä. Kun Totoro on hihnassa, pidetään hihna aina löysällä, eikä sitä kiristämällä pyydetä koiraa puolustamaan itseä uhalta. Koiruus menee välillä kuin unelma, ei kiinnitä minkäänlaista huomiota vastaantuleviin tai meidät ohittaviin ihmisiin, liikkuivat ne sitten kävellen, juosten, pyörällä, lastenvaunujen kanssa, rullaluistellen, sauvakävellen tms., mutta sitten yht'äkkiä aivan mielivaltaisesti ryntääkin jonkun luokse ja rähjää kuin hullu. Totoro tekee samaa myös vapaana ollessaan. Ihmisten tullessa vastaan tai takaa pyydän koiran aina vierelle ja seurautan ohi makupaloilla lahjoen ja huomion itseeni vetäen. Mutta mutta, siltikin Totoro säntää ärjymään valitsemilleen ihmisille ja omistaja saa pää punaisena hokea tänne-käskyä, jotta räyhä-ramses jättäisi pelästyneen ihmisrukan rauhaan. Ollaan kuultu monenlaisia neuvoja tilanteeseen, mutta mikähän niistä mahtaa olla se oikea? Onko pidettävä kevyt linja ja ainoastaan vaikkapa ihme-ääntelyillä koettaa saada ja pitää Totoron huomio itsessä samalla nakkeja herran suuhun jatkuvalla syötöllä latoen (tähän asti ollaan siis tällä metodilla menty), vai otettava jo ajoissa ukkeli lyhyeen hihnaan ja yksinkertaisesti raahattava mitään puhumatta haukuttavien ihmisten ohi, niin että koiraselle käy selväksi kuka on pomo ja ketä seurataan ilman vaihtoehtoja tai edes pienintäkään mahdollisuutta ärähtelyyn? Neuvoja otetaan kernaasti vastaan.

Niin ja jos joku epäilee, että sosiaalistaminen on jäänyt tässä perheessä vaiheeseen, niin tyrmään väitteen. Totoro on kulkenut kaikkialle meidän mukana. Herra on tutustunut uusiin ihmisiin, tilanteisiin, paikkoihin ja asioihin ja saanut aikaa totutella niihin. Makupalat kulkevat aina mukana ja niitä tyrkitään jokaisen rapsuttelijan ja epäluuloisen murahtelun kohteen käsiin, niin että Totski saa omaehtoisesti mennä tutustumaan ja hakemaan herkkuja.

Totskilla on kyllä mielestäni aika voimakas puolustushalu ja iso ego. Esimerkiksi rannalla oltaessa, jos joku lähestyi vilttiä oli hurjimuksen ampaistava pystyyn ja kovalla haukulla ajettava tunkeilija loitommalle ja joka kerta kun ihminen säikähti räyhäämistä ja kiersi kauemmaksi, vahvisti se Totoron ei-toivottua käyttäytymistä. Koetettiin kyllä sanoa ihmisille että koira on epävarma pentu, joka ei tee mitään ja hyvä olisi jos henkilö ei väistäisi vaan kulkisi valitsemansa reitin loppuun, jotta koira ei oppisi saamaan haukkumisellaan tahtomaansa tulosta. Miten meidän olisi pitänyt/pitäisi toimia tällaisissa tilanteissa, ajatuksia? Toinen "hyvä"  tilanne koiramaailmasta egon kasvattamiseksi tulee tässä. Miehet olivat töissä, joten lähdimme siskoni, äitini ja heidän perheen koirien Oliverin ja Elmerin kanssa mökille yhdellä tila-autolla. Emme halunneet että auton takaosa likaantuu kuraisista tassuista, joten levitimme pohjalle Totoron huovan. Vähän aikaa ajettuamme kuului takaa Totskin äreä haukahdus ja ajattelimme heti, että nöffi Elmeri oli ehkä istahtanut pienen hännän päälle, mutta kun takapenkillä istuva sisareni kurkkasi poikia, ei näkynyt muuta kuin vilttiä mylläävä Totskiliini. Matka jatkui ja kohta ihmettelimme taas Totoron ärinää. Tällä kertaa kun pikkusiskoni katsoi taakse, näkyi reunoilta keskelle myllätty välly, jonka päällä pikku-peto retkotti kyljellään nautinnollisesti venytellen. Kultsikka Oliver istua kyhjötti takalasin oikeassa nurkassa ja varoi osumasta tassuillaan viltille, jotta Sir Totoron ei tarvitsisi komentaa häntä alustalta pois. Elmeri puolestaan makasi aivan takapenkeissä kiinni myöskin viltin ulkopuolella. Siinä vaiheessa ei kyllä tiedetty pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Tilanne oli koominen, kun pieni kirppu oli komentanut koko muun, vanhemman ja isomman, porukan tieltään pois ja makasi kinginä keskellä, mutta samalla mietin että taas paisui ego entisestään ja koiruus luulee vielä itsestään aivan liikoja... (Tyyppi ei kuitenkaan koskaan ärhentele kenellekään ihmiselle luistaan, leluistaan tms.)

Joo, mutta on se Totoro silti oikein kiva ja kiltti koira, uskottehan :)!?! Ja ihanuutta lähdettiin lisäämään pentukurssille, joka jatkuu tämän kuun loppuun asti ja sen jälkeen olisi sitten tarkoitus jatkaa tokoilua vastaisuudessakin. Jälkeäkin mennään luultavasti kokeilemaan tämän syksyn aikana, kun agilityyn ei täysien alkeisryhmien vuoksi päästä :(. Katsotaan mitä kehitellään yhteiseksi iloksi.

Ai niin, ja siitä kesästä vielä tietysti. Totski on päässyt reissaamaan Suomea ylös ja alas. Ollaan mökkeilty Puumalassa, kyläilty Lappeenrannassa, sukuloitu Imatralla ja Oulussa, Kemijärveä unohtamatta. Reissujen aikana päästiin moikkaamaan myös Tikru-veljeä ja Tinka-siskoa. Tikrun kanssa leikit lähti heti vauhdikkaasti käyntiin, mutta Tinkaa piti hetken ihmetellä. Ei ole herra koskaan jäätänyt niin paljon, kuin kauniin ja pirtsakan sisarensa kanssa. Edes uiminen ei maistunut vesipedolle siskon seurassa.

Lopuksi taas kuvakooste:

Totoro auttaa Elmeriä hampaiden harjauksessa.

Kumpikohan on pelastanut kumman vedestä, Totoro vai emännän pikkusisko?

Totoro on innokas auringonpalvoja, mukana herralla loistoeväät ja aurinkovarjo ;)

Ja veneily on ihan huippua (kuva alkukesän rastafarista:)!

Urhean laivakoiran korjasi lopulta uni.

Kavereiden kanssa lenkillä (Walesinspringersspanieli Unna, Valkoiset länsiylämaanterrierit Ninni ja Nasu).

Aina kun selän kääntää, niin alkaa tapahtua...

Ei tyttöystävä sitten lämmennyt sylitanssia antamaan, vaikka koko päivä piti leperrellä ja liehitellä mokomaa!!!

Tinka-siskon kanssa tassuja kastelemassa.

Kuva omistettu Tinksulle. Totoro osaa uida, vaikka siltä ei treffeillä ihan näyttänytkään :D!

Tikru-veljen kanssa nakkikerjuulla.

Herkkujen voimin jaksaa tanssahdella.

Lopulta kuitenkin pojat vasähtivät. Ovat muuten veljekset kuin ilvekset merkeiltään ja asennoiltaan kaikkineen:)!

Kemijärvellä mettäilemässä.

Totoro kävi pohjoisessa ihmettelemässä moottorikelkkojen veden päällä ajon SM-kisoja. Kyllä ihmiset sitten ovat höhliä!

Moottoriurheiluun tutustuttiin myös carting-kisoissa.

Kesässä kivointa oli kuitenkin ehdottomasti keppien etsiminen, piilottaminen, koloista ylös kaivaminen jne.

Haaveellinen katse, sillä silmissä siintää kepit ja nakit.

Loppukevennyksenä ihana peto. Tyttöjenillan ainut miessukupuolen edustaja elementissään naisia viihdyttämässä karaoken tahtiin (eikä tarvitse edes sanoja luntata;). Miehän olen sanonut että Totoro oppii vielä puhumaan, kun on niin kova poika juttelemaan ja tässä siitä todiste, laulava vesikoira :D!