Meillä on nykyisin toinen koti. Agilityhalli :). Ollaan käyty keskimäärin 4 kertaa viikossa treenaamassa ja tulokset alkavat vähitellen näkyä. Totoro on ihan mahtava koira. Hallista on tullut niin tavanomainen paikka, ettei sen vuoksi tarvitse enää kiihkoilla. Piippaus joka aiemmin alkoi jo autossa, kun lähestyttiin hallia, on nyt jäänyt kokonaan pois. Herra retkottaa hallilla rentona ja odottaa rauhallisesti omaa vuoroaan. Vuoron saatuaan tyyppinen tykittää menemään. Hallitusti, mutta silti sata lasissa. Mie olen niiiin tyytyväinen meihin :D! Nyt meillä on selkeä päämäärä. Osallistutaan vielä tämän vuoden puolella epiksiin. Sehän se oli yksi uuden vuoden lupauksistakin.

Emäntä on kyllä onnistunut tupeksimaan ihan kunnolla. Ei pitäisi varmaan edes julkisesti tunnustaa omia möhläilyjä, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa kun on tällainen lörppä (niin että miettikää huolella kaikki kasvattajat, joilta olen toista harrastuskaveria kysellyt, että kannattaako tällaiselle vastuuttomalle touhottajalle koiraa edes antaa ;). Mentiin siis eräänä aamuna hallille ilman avainta ja pyysin edellistä treenaajaa avaamaan meille oven. Päästiin sisälle, laitoin koiran kiinni seinään ja käännyin ovesta ulos ottamaan treenikamoja sisään. Samalla hetkellä pari askelmaa miun takana tuuli paiskasi oven kiinni ja koira jäi lukkojen taakse. Pienoinen paniikki iski. Toinen treenaaja oli jo ehtinyt lähtemään, enkä löytänyt hänen numeroaan. Soitin kaikki mahdolliset ja mahdottomat ihmiset läpi, joilla vain voisi olla avain hallille, mutta yllätys että ihmiset noin niin kuin pääsääntöisesti työskentelevät juuri siihen aikaan päivästä eivätkä ole tavoitettavissa. Mie olin kuin suoraan jostain numerotiedustelupalvelun mainoksesta kun soitin sinne ja pyysin etsimään lau:n sivuilta seuraavaksi tulevan treenaajan puhelinnumeron ja luojan kiitos numero löytyi ja hän jopa vastasi. Helpotus oli käsittämättömän suuri.

Oven avaajaa odotellessani olin ehtinyt maalaamaan jo kauhuskenaarioita kuinka Totoro oli onnistunut kuristautumaan hihnaansa tai muuta yhtä hirveää. Olin yrittänyt raahata roskista seinän vierelle ja kiivetä sen päälle, jotta näkisin katon rajassa olevista ikkunoista mitä kärppä puuhastelee, mutta en siltikään yltänyt tarpeeksi korkealle. Lopulta kun avain saapui paikalle noin puolen tunnin odotuksen jälkeen ja menin tyynen rauhallista leikkien sisälle, löysin Totskin lekottelemasta huolettomasti sillä paikalla mihin sen jätin. Turnutiini nosti vain päätään, heilautti häntäänsä ja virutteli sen näköisenä että "hohhoijaa kylläpäs niitten kamojen hakeminen kesti, mutta jokohan sitä voitaisiin hommat vihdoinkin aloittaa". Ihan uskomaton tyyppi. Se ei kyllä stressaa mistään, vaan sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Totterströmissä on niin kaksi persoonaa. Kuumakalle ja viilipytty yhdessä paketissa.

Sen lisäksi että treenaillaan agilitya ja emäntä koettaa olla mokailematta, käydään myös metsässä nuuskuttelemassa syksyn tuoksuja ja jahtaamassa lehtiä. Kotona ihan vaan olla löllitään tekemättä mitään. Meiän arki koostuu lähinnä emännän ja koiran treenailuista, sekä isännän ja koiran sohvalla makoilusta. Rentoja lenkkejä tehdään kaikki yhdessä. Hieman rutinoitunutta, mutta sangen mukavaa elelyä :).

Treenien jälkeinen lihashuoltohan kuuluu asiaan. Venyttelyssä mallia näyttää Potskinen.

Ihan vaan oleminen on parasta palautumista ja voimien keräämistä seuraaviin kurvailuihin.

Tämän näköisenä kasvatellaan turkkia syksyn komisteluihin...

Kylläpä Totoro sitten onkin täydellinen pakkaus näin niin kuin subjektiivisesta näkökulmasta katsottuna, ja pienet ongelmakohdat sujuvasti unohtaen. Upea agilitytykki ja ulkoisesti varsin edustuskelpoinen yksilö ;D.