Joo, ollaan treenailtu agilitya. Ohjaajat/valmentajat on edelleen sitä mieltä että Totorolla on käytössä ainoastaa kaksi toimintoa turbo ON ja OFF. Harvemmin kuitenkii Off ja ei todellakaan mikään normi on, vaan hyper sellanen. Mie oon täysin samaa mieltä. Tota otusta pitäs jotenkii koittaa hillitä ettei lähe hommat ihan lapasesta. Viime treeneissä tyyppi ampas hyppyradalta namialustan ohi suoraan puomille, jossa estettä oli suorittamassa toinen koira. Ois pitäny saaha kuva T:n ilmeestä kun mulkoili hidastelevan koiran persauksessa sen näkösenä että "laita nyt vauhtii kipittelyy että mie pääsen sata lasissa ohi prkle"! Ja agilityssähän ei saa sanoo EI. Peto kontaktiin ja samaa kautta puomilta alas kuin oli sinne kiipeemään livahtanutkii. Aika epätoivonen olo ajoittain.

Mutta ollaan myö edistyttykii. Totski ei hauku enää omaa vuoroa ootellessaan :D! Se kyllä vinkuu ja piippaa häntä vipattaen, mutta rentoutuu vähitellen siliteltäväksi. Haukkuminen tosin kuuluu lähtörituaaliin, eli komentelu on kovaa kun Kärppä haluaisi rynnätä radalle. Totoron kanssa saa myös olla valppaana ettei Tyyppinen varasta lähdössä vaan malttaa pitää pepun maassa kunnes lupa liikkeelle lähtöön on annettu. Työtä on paljon, mutta intoa tekemiseen ja uuden oppimiseen vieläkii enemmän. Hyvä tästä vielä tulee. Toivottavasti. Hyvää on ainakin se ettei T pelkää mitään. Sillä on niin hurja vauhti koko ajan ettei se varmaan ehdi ajattelemaan yhtään mitään. Keinussakii emäntää hirvittää lähinnä se ettei hurjapää satuta itseään juostessaan pää viidentenä jalkana esteelle. Jarrua saa painaa oikein urakalla. Emäntä sen sijaan tarvitsisi uuden moottorin, jotta kestäisi Totterströmin perässä.

Agilitystä on ollut muuten apuu tokoiluunkin. T odottaa innoissaan yhdessä tekemistä, eikä tottistelu ole enää pelkkää suorittamista, vaan siihen on palannut alkuajan kipinä. Hyvä hyvä.

Treenailujen vastapainoksi Totoro on rentoillut oikeen urakalla.

Miten nii muka kurasilla tassuilla ei saa olla sohvalla?!

Mut ei väkisi. Mökötän sit täällä. Tyynystä en tasan luovu!

Ja heti ku silmä välttää nii takuulla löhöön sohvalla. 

No ei sitte. Oon menossa alas. Huomaatko, pystyssä jo.

Jos ei muualla saa nukkuu, nii viilennyn turkkini kanssa sävysävyyn mallatussa kylppärissä mikäli salamavalot ei koko ajan räpsyis!

Ja jotta ei elämä menis kotona pelkäks nukuskeluks, nii pakko on välillä taistella isännän uuen talvitakin kanssa, jossa on varmast orava piiloutuneena huppuun ja se on metästettävä. Ehottomasti.

Emäntä testaa epäilyttävää takkii. (Näin opetamme koiran pelkäämään vieraita ihmisiä osa 1 ja päälle ihmettelyä miksi koiramme suhtautuu vieraisiin varauksella ;)

Suukot emännälle kiitokseksi vähän jänskättävästä leikistä :)

 

Leikkien jälkeen voi taas tyytyväisenä rauhoittua emännän siskon viereen rapsuteltavaksi. Harvinaista luksusta päästä nukkumaan jonkun viereen siskonpetille (varovainen vilkaisu emäntään "ethän vaan komenna pois ethän ethän pliiis". Saisi porukat tulla useammin yökylään...

Ei se komentanut pois Omppulan viekusta, mut nyt pitää olla tarkkana ettei se ilkimys täti huomaa että oon salakuljettanut luunkii sohvalle...

Tällaista siis meillä.