Näyttelyviikonloppu takana ja saaliina kolme upeaa ruusuketta (yksi neljästä siis tapettu ;), sekä paljon kokemusta ja mukavien koiraihmisten tapaamisesta mieleenjääneitä keskusteluja. Hyvä fiilis siis kaikin puolin .

Lähdettiin perjantaina huristelemaan kohti Laukaata, josta oltiin varattu huone Niinan ja Doriksen kanssa viikonlopun turneeta varten. Keli oli kammottava. Pimeyttä ja sumua, niin että kun vastaan tuli autoja ei nähnyt muuta kuin pari metriä valkoista viivaa tien laidassa. Sydän hyppäsi kurkkuun, kun yhtäkkiä metrin päässä tönöttikin hirvi. Ei siinä mitään ehtinyt tehdä, vaan saattoi vain toivoa ettei sarvipää loikkaa eteen. Onneksi ei loikannut, sivupeili ainoastaan melkein hipaisi eläimen maata kohti painunutta turpaa ja sitten oltiinkin turvassa. Huh! Pieni tärinä jäi käsiin ja mielessäni totesin että kaikkea sitä pitääkin kokea koiraharrastusten tähden. Läheltä piti -teema jäi kuitenkin koko viikonlopuksi päälle .

Lauantaina Jyväskylän kv-näyttelyyn osallistui 39 espanjanvesikoiraa, joista uroksia oli 17. Tuomari Andrew Brace oli oikein miellyttävä herrasmies, joka mielestäni arvosti terverakenteisia ja hyvin liikkuvia koiria. Arvostelu oli mielestäni johdonmukaista ja oikeudenmukaista ilman minkäänlaisia ylilyöntejä. Seuraavaksi lauantain saldo Totoron osalta:

Jyväskylä KV, 19. marraskuuta 2011, tuomarina Andrew Brace, Iso-Britannia:

"Ruskea valkoinen, upeassa kunnossa oleva. Erinomainen rakenne ja voimakas lihaksisto. Laadukas pää. Hyvä tasapainoinen kokonaisuus. Erinomainen turkki. Etuliikkeet hieman löysät, mutta kantaa itsensä todella hyvin."

ERI, AVK1, SA, PU3, VASERT, VARACA (joka muuttuu CACIB:iksi!)

T ja ruusukkeet osa1. (Piti ottaa poseerauskuvat vasta kotona, kun kehät olivat päällekäin eikä Niina päässyt napsimaan meistä kuvia tositoimissa, ja toisinpäin.)

Ei miusta yhtään pöllömpi suoritus meiän kirppuselta :D! Hieman tietysti harmitti kun SERT meni sivu suun, mutta oli tuo tuleva CACIBkii ihan kiva saalis. Niinan Doris puolestaan misseili itsensä barbet narttujen kuningattareksi ja oli VSP isänsä ollessa ROP.  Palkittiin meiän kaikin puolin upeat koirat herkuilla ja ihanalla metsälenkillä.

Kumpikohan mahtaa näiden tyyppisten mielestä olla kivempaa, patsastella näyttelykehässä vai kaahata luonnossa?

Vastaus: ei kumpikaan, vaan kahlailla jääkylmässä järvessä ja nauttia vesikoiramaisesta elämästä :).

Keppien noukkiminen uimalla =parhautta!

Doris näyttää että terve, iloinen ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen koira on kauneinta (kuvassa ei näy hännän jatkuva heiluminen :).

Lauantain ja sunnuntain välinen yö nukuttiin ehkä maailman pienimmässä hotellihuoneessa, joka haisi ihan vaan vähäsen märiltä koirilta. Turkista ravistettua vettä oli joka paikka täynnä, mutta ainakin koirilla oli kivaa keskenään. Emännät keskittyivät lähinnä maailman parantamiseen ja koirilleen hymyilemiseen. Täytyy sanoa, että jos meillä ei olisi Totskia niin elämä olisi paljon totisempaa ja tylsempää, sillä kyllä tuo otus vaan saa aina hymyilemään ja hyvälle tuulelle, vaikka välillä onkin niitä "teen koirastani rukkaset" -päiviä. Myös monta ystävää ja tuttavaa olisi jäänyt tapaamatta.

Mutta nyt nyyhkimisestä eteenpäin, eli sunnuntain komisteluihin. Tuomarina huuteli Lena Danker ja kokemus oli sangen mielenkiintoinen. Portugeesien aikana tuomari muun muassa meuhkasi eräälle esittäjälle siitä kuinka tämä kehtaa tuoda koiransa noin huonossa kunnossa kehään ja lagottojen kohdalla nainen huusi eräälle esittäjälle ettei tämä saa kuristaa koiraansa, vaan hihna on heti paikalla löysättävä! Danker myös käski rauhoittaa koiria, etteivät ne ole liian kiihdyksissä ja sanoi tarkkailevansa esittäjiä koko ajan. Tuomari käskytti esittäjiä todella kovasti toimimaan mielensä mukaan ja kielsi näitä muun muassa juoksemasta kehässä. Osa kommenteista tuli miusta kyllä ihan aiheesta, mutta pientä hienotunteisuutta olisin ehkä kaivannut lisää. Pelotti ihan kiitettävästi viedä oma peto kehään, kun ajattelin että jos tuomari käy noin kuumana niin mitenköhän Totterström mahtaa reagoida kiivailijaan. Perrojen kehän alkaessa olin enemmän ja vähemmän kauhuissani. Päätin kuitenkin rauhoittua ja ryhdistäytyä ja vedin jo mielessäni nyrkkeilyhanskoja käsiini siltä varalta että miun pitää puolustaa Kärppää hirmu tuomarilta.

Miun panikoiminen ja taisteluun valmistautuminen oli kuitenkin aivan turhaa. Tuomari oli todella ystävällinen ja lähestyi perroja (joita oli yhteensä 24, ja joista 8 oli uroksia) kauniisti. Potskinen heilutti naiselle iloisesti häntäänsä tämän tutkiessa T:n todella tarkkaan (tästä syynäämisestä johtuen kehät olivat varmaankin 1,5 tuntia myöhässä!). Kehui Tötön luonnetta ja sanoi muutenkin hyväksi pakkaukseksi. Antoi koko ajan henkilökohtaista palautetta tutkiessaan koiraa, mistä ainakin itse tykkäsin kovastikin. Tässäpä siis arvostelu:

Jyväskylä KV, 20. marraskuuta 2011, Lena Danker, Suomi:

"Poika, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä sukupuolileima. Hyvät linjat päässä, hyvät korvat, oikea purenta. Hyvin asettunut lapa, mutta suora olkavarsi. Hyvä rintakehän muoto ja pituus.Hyvät käpälät. Hyvä selkä ja lantio. Liikkuu riittävällä askelmitalla, mutta tarvitsee vielä voimakkuutta ja lisää."

ERI, AVK1, SA, PU2, VASERT, VARACA

T ja ruusukkeet osa2.

Täytynee olla erittäin tyytyväinen Totoron arvosteluihin, sillä uroksista ainoastaan kaksi sai SA:n ja tuomari totesikin itse kun kilpailuluokka kutsuttiin kehään, että "Mitä, vaan kaksi koiraa? Taisinpas olla aika paskamainen tuomari!" Toteamus, niin kuin kaikki muutkin letkautukset olivat aina pilkettä silmäkulmassa heitettyjä. Tosin myönnettäköön että jos oma koira ei olisi pärjännyt näin hyvin, niin sitä pilkettä ei välttämättä olisi huomannut omalta harmilta närkästykseltä... Miusta tuomarilla oli kuitenkin hyvä tapa perustella valintansa. PU-kehässäkin hän halusi välttämättä selvittää meille miksi sijoitti koiramme niin kuin sijoitti. Viime vuoden juniori-voittaja päihitti Totskin, koska oli ylväämpi ja liikkui paremmin, vaikka T:llä olikin kuulemma paremmat rungon mittasuhteet. Mie olin täysin samaa mieltä.

Lena Danker on aikamoinen persoona (josta kylläkin tykkäsin) ja aiheutti valtaisaa kohinaa yleisössä kommenteillaan ja keltaisilla nauhoillaan, joita jakoi sumeilematta valiokoirillekin. Kai mie olen jotenkin outo, kun nyt vaan arvostan suoraa ja kaunistelematonta tapaa kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Kannatan rehellisyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Ainoastaan silloin voi oppia ja/tai muuttaa tapojaan/toimintaansa kun niistä kuulee suoraan. Monesti sitä muuten sokeutuu omalle tavalleen toimia ja alkaa katsella jatkuvasti niiden vaaleanpunaisten lasien läpi. Myökin siis aloitetaan hurjat raviharjoitukset, jotta saadaan liikkuminen muuallakin kuin agilityradalla kuntoon :). Totski nyt vaan on sellainen "otan asiat löysin rantein" -tyyppi, joka mieluiten relaa ja lönköttelee jossakin typerässä kehässä, missä ei ole mitään sen kummempaa tekemistä kuin näyttää mahdollisimman komealta. Mutta reenataan reenataan seuraavia koitoksia varten.

Se mikä näissä viime näyttelyissä on ollut parasta, on arvostelujen yhdenmukaisuus tuomarista riippumatta. Totoron on siis oltava suhteellisen komea poika, kun miellyttää tasaisesti niin monia. Mie olen aina ajatellut ettei T:llä ole koskaan mahdollisuutta valioitua, koska on sen verran kevytrakenteinen ja matala moniin muihin perro uroksiin verrattuna, mutta Muurahaiskarhu taitaakin olla aikas kompakti pakkaus . Ja nyt miulle on muodostunut pakkomielle saada ne kaksi mokomaa sertiä ilman minkäänlaisia lisäliitteitä. Joten jos ei muu auta, niin myö aletaan kiertää kaiken maailman perähörkkölöiden ryhmikset sertijahdin merkeissä. Ollaan kuitenkin ihan mahdottoman ylpeitä meiän super hyper mahtavasta varavaliosta "FIN VARAMVA" Green Perry's Totoro :sta !

Tätä mieltä Hra T on varaserteistä:

No voihan varaserti! Oisin kyllä ansainnu sen ihan oikeen.

Tästä saat ja tästä ja tästä!!!

Tapettu "turhuus".

No jos tän nyt kuitenkii säilyttäis muistona. Ai että mitä sanoit?

JOOOO, mukana ollaan! Räjäytetään potti Messarissa!!!! Buahahaa!! X)